Hankimmeko me itsellemme agentit näyttelijöiden ja -urheilijoiden tapaan? Luovatko he meille urapolkuja, sparraavat ja ohjaavat kouluttautumistamme? Onko HR-konsulttien palkanmaksaja tulevaisuudessa työntekijä yritysten sijaan? Millaisia mahtavatkaan olla siirtosummat, joilla työnantajat myyvät osaavaa väkeä paremmassa suhdanteessa purjehtivalle yritykselle yt-neuvotteluiden sijaan?

Miten eläkejärjestelmämme sopeutuu näiden yrittäjien tapaan maksaa itselleen YEL-maksuja minimitulotason mukaan? Onko tämän seurauksena syntymässä 2050-luvun uusi köyhälistö yrittäjistä, jotka siirtävät vanhuuden varalle säästämisen liian pitkälle? Onko yksilöllä tuolloin y-tunnus hetun sijaan?

stop, stop, stop… Tätä ajatusleikkiä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Yhteisössä yksilön identiteetti on aina määräytynyt sen mukaan mitä hän on saanut aikaiseksi tai jättänyt tekemättä. Me olemme mitä me teemme – itsellemme ja toisillemme. Ei lopulta ole merkitystä saavutammeko paikkamme meille tärkeässä sosiaalisessa yhteisössä yrittäjänä, työntekijänä, vuokratyöntekijänä. Eikä sillä, onko kulloinkin kutsumamme järjestelmämme agraarinen, teollinen tai jälkiteollinen.

Hyvin tehty työ on aina arvostuksen lähtökohta. Se johtaa suosituksesta seuraavaan ja lopulta jopa ulkoisen menestyksen tekijälleen tarjoamaan tyydytykseen. Tämän takia olisikin tärkeätä puhua kehittämiemme rakenteiden sijasta niistä tavoista ja tavoitteista, joilla yhä useampi meistä voisi nauttia tekojensa tuomasta menestyksestä, itsenäisyydestä ja ilosta. Olisikin tärkeää, että yhteiskuntaopin ohella jokaisella suomalaisella koululaisella olisi tulevaisuudessa mahdollista oppia yritystoiminnan lainalaisuudet ja opit jo osana perusopetusta. Näillä taidoilla olisi varmasti käyttöä myös palkkatyötä tekevän enemmistönkin arjessa. Samoin olisi tärkeätä, että me hyödyntäisimme meille annetut pienet ja suuret työmahdollisuudet tulevaisuudessa aina vain paremmin – täällä ja maailmalla. Jokainen tehtävä on toimeksiantajalleen tärkeä.

Annetaan tekojemme puhua, sillä meissä kaikissa asuu iso yrittäjä.

Lähestykäämme tätä totuutta suuren vapauden näkökulmasta. Kuinka voimaannuttavaa onkaan tietää, että mitä tahansa toivoo voi toteutua, jos vain saa lähellä olevat ihmiset näkemään unelmassa yhteisen vision. Ja, että he lopulta näkevät unelmassa itsekkäitä etuja. Sekä kokevat sen nykyisyyttä niin paljon paremmaksi, että ovat valmiita tekemään sen eteen myös töitä.

Unelmien todeksi muuttaminen vaatii nykyisyyden ymmärtämistä,  mahdollisuuksien realistista arviointia, mutta myös uskallusta nähdä historian meille tarjoama suunta toisin. Juuri tästä vapaudesta kasvaa maailmaa syleilevät menestystarinat – halusta muuttaa ja muuttua.

Joukossa on aina joku, joka on valmis tämän vapauden itselleen ottamiseen. Omaa rohkeuden astua reitille, joka ei tunne benchmarkingia. Matkakumppaneina vain visio muutoksesta, jota muut eivät vielä ole tehneet todeksi. Sekä usko, joka saa ajan kanssa myös muut mukaansa. Ja se onnistumisenhalu, joka auttaa kuulemaan miten muut haluavat yhteistä visiomatkaa jatkaa… Näin myös Edisonin hehkulampusta tuli globaali päivittäishyödyke, joka muutti koko maailmaa. Nyt valkoisen ledin kehittäjä Shuji Nakamura vuorostaan haluaa muuttaa Edisonin maailmaa.

Nämä ihmiset, jotka uskovat vapauteensa – muuttavat meitä. He voivat tehdä sen, koska he ovat olleet valmiit ymmärtämään nykyisyyttä tavalla, johon meistä valtaosa on tulevaisuudessa valmiita uskomaan vaikka me emme vielä tiedä sitä.

On myös hyvä muistaa, että muutos ei pysähdy, vaikka me lakkaamme unelmoimasta ja muuttamasta. Muutos vain muuttuu suuntaan, johon emme enää vaikuta. Joten, tehdään vapaus huomiseen yhdessä. Annetaan reitillemme uutta valoa, joka pitää joukkomme yhteisellä tiellä. Hyvällä varustuksella ja hyvissä olosuhteissa, oikein valitulla reitillä matkanteko on varmasti nautinnollista. Ja matkanjohtaja päätöksineen tuntuu mukavan tutulta.

Stubbin asettama työryhmä piti tammikuussa julkaistussa raportissaan tärkeänä julkisten vientipalveluiden selkeää tarjoamista vain yhden palvelukanavan kautta. Tulevaisuudessa raportin pohjalta nimetyn Team Finland-verkoston kokoama viennin tieto- ja kokemusosaaminen onkin tarkoitus saada yritysten käyttöön nykyistä keskitetymmin ja tehokkaammin. On hienoa, että hallituksemme osoittaa avointa sitoutumista suomalaisen yritystoiminnan menestymiseen maailmalla. Samalla on kuitenkin muistettava, että tulevaisuuttamme ja suomalaisia kasvutarinoita haastavat esteet sijaitsevat ennen muuta meidän yritysten toimintatavoissa ja sisäisessä ajattelussa.

1. Liian usein tuotteita kehitetään markkinoiden nykyisten toimintatapojen pohjalta ja kilpailijoiden tuotetarjoamaa jalostaen. Todellinen menestys syntyisi markkinoiden ennakoivasta ja ennakkoluulottomasta johtamisesta sekä eri toimialojen markkinoille opettamien käyttökulttuurien innovatiivisesta soveltamisesta uusiin käyttötarkoituksiin.

2. Markkinapotentiaalin tunnistaminen ja sen pitkäjänteinen johtaminen toiminnan kaikilla osa-alueilla vaatii enemmän yhteistä uskoa ja tahtoa, vähämmän taloudellista tukea. Niukkuuden ainutlaatuinen alkuvoima opettaa usein innovatiivisempia toimintatapoja ja tekemisen kulttuuria. Mukavuusaluetta kunnioittava, tukirakenteihin perustuva yltäkylläisyys voikin siis olla yhtä lailla menestyksen este, kuin kuviteltu mahdollistaja.

3. Hienoimmatkaan suunnitelmat eivät tuota tulosta, ellei niiden eteen tehdä riuskasti vuosia töitä. Sillä kuuluisalla sisulla sen pitäisi onnistua, mutta suomalaisen työajan tuottavuus on keskimäärin 40 % kaukoidän kasvunälkäisten markkinoiden työntekijöiden tuottavuudesta! Eteenpäin rullaava voima saa kehittyvät markkinat kasvamaan 8 % vuosivauhdilla! Me eurooppalaiset taistelemme a) inflaatiota alemmalla kasvu-uralla ja b) jatkuvasti heikkenevässä työn tuottavuussuhteessa. Lukumme ovat suoraan sanottuna heikkoja.

4. Ja kun vielä muoto on alkanut määrätä tavoitetta, kertoo se todellisesta suunnan ja johtajuuden puutteesta. Nykytoimintoja ylläpitävät ja kustannustasoa nostavat hallintorakenteet, jatkuva toimintojen kehittäminen kehittämisen takia ilman tuloksellista tekemistä ja hidas markkinaehtoisten innovaatioiden kaupallistaminen ovat tehneet meistä kankeita. Samalla pelko voittaa uskalluksen, äärimmäinen konsensus intohimon. Mitä viekottelevaa ja ainutlaatuista jää enää jäljelle?

Pallomme ei enää kasva. Kehittyvät markkinat investoivat meitä nykyaikaisempaan, vihreämpään huomiseen huikealla vauhdilla. Kaikki uusimman tiedon virrat palvelevat heidän kehittymistään markkinoiden vetovoiman imussa. Tätä kehitystä me emme voi muuttaa. Mutta mikä on meidän roolimme tässä uudessa maailmanjärjestyksessä? Miten me otamme tässä yhteistyössä sen roolin, jossa me ansaitsemme oikeutetusti suunnannäyttäjän paikan?  Sitä jokaisen yritysjohtajan tulisi nyt miettiä. Se ei ole poliitikkojen tehtävä. Aikaa ei ole kovinkaan paljon tuhlattavaksi. Matkan uuteen voi aloittaa jo huomenna.

Haastajan takamatka on yleisin meitä ihmisiä eteenpäin vievä voima. Hyvinvointi harvoin tuottaa uutta tulevaisuutta. Maailmantaloutta kehittävät aina tahot, jotka tavoittelevat jotain siitä toiset ovat jo saavuttaneet. Mutta mikä saa maailman tämän hetken ykköskiiturin Usain Boltin varmistamaan onnistumisensa kerta toisensa jälkeen? Kilpatovereiden voitontahdon kun luulisi jo tainnuttavan kaiken saavuttaneen pikajuoksijan kyvyn voittaa.

Voittajan henkinen etumatka sisältää aina tunteen jatkuvasta matkasta, uusista uteliaisuutta herättävistä seikkailusta. Suurin mahdollinen voittajan vaara sijaitsee saavuttamisen tunteessa – hetkessä, jolloin projekti nimeltään maailman ykkönen koetaan saaduksi valmiiksi. Saavuttamisen tarjoama kuvitteellinen lupa levätä rankan rupeaman jälkeen irrottaa otteen voittajan vireestä. Nopeasti mielen myös valtaa haasteettomuuden tyhjyys. Tällöin aukeaa ovet haastajan voitonmahdollisuuksille.

Elämä, onnellisuus ja voittaminen ovat kaikki seurausta jatkuvasta matkalla olosta – seikkailusta uusille alueille ja kohti uusia päämääriä. Pelko ja epävarmuus ovat elämän peruselementtejä. Usein uudet asiat ovat vain meille uusia ja ennen kohtaamattomia. Aina löytyy joku, joka on jo osoittanut kokemamme pelon turhaksi.

Jokainen veto vuorikiipeilyssä on kutakuinkin yhtä pitkä ja vaatii kiipeejältä samoja kehon käytön fyysisiä taitoja. Pelko harvoin syntyy yksittäisestä vedosta, vaan nousijan luottamuksesta omasta jaksokyvystä toistaa suoritus kerta toisensa jälkeen haastavissa olosuhteissa. On siis tärkeintä keskittyä kunkin hetken suoritukseen matkalla kohti asetettua tavoitetta – seuraavan suoritteen mittaisissa paloissa, olosuhteita kuunnellen ja loputtomaan seikkailuun sekä omiin kykyihinsä luottaen.

Slow Life ei ole voittajan valinta. Voittajalle Life is Life.

Idealismiin liitetään usein käsitys taivaan rantoja maalailevasta realismin puutteesta tai vaihtoehtoisesti dominovasta, pelottavastakin ehdottomuudesta. Varmaa kuitenkin on, että syntyessään uutta huomista uskonnon lailla muovaavat ilmiöt ovat aina huutaneet poikkeavuudellaan oman aikansa totutusta tavalla, joka on ansainnut kuuntelemisen arvoisen hetken tullakseen noteeratuksi.

Globaalit, kaupalliset menestystarinat ovat pitkälti idealismia. Ne ovat koskettaneet asiakkaiden arvopohjaista ajattelua ja muuttaneet heidän käsitystään tavoista, joilla arkea voi elää. Pitkäjänteisellä, itsenäisellä tavalla menestystään rakentanut Steve Jobs muutti meidän kaikkien ajatusta siitä, millainen tietoteknisen arjen käyttökulttuuri 2010 luvulla on. Ilman Ingvar Kampradin Ikea-konseptia huonekalujen design ja sisustusihanteet olisivat kaukana nykyisestä.

Laajat, ideologiset näkymät vaativat idean, uskoa, työtä ja aikaa. Mutta toteutuessaan muuttavat koko maailmaa. Tämän päivän globaali-usko ja vihreä-omatunto perustelevat meille asioita, joita emme ehkä muunlaisessa mielipideympäristössä hyväksyisi. Kuinka kauan? Ja mitä seuraavaksi? Mitkä ovat meidän seuraavat ismimme? Kuka on se  tuleva legenda, jonka karismaattista ajattelua me seuraamme lähitulevaisuudessa? Ja hyvä on myös pohtia, että miksi me sille  sytymme.

Meillä kaikilla on oikeus elää ja synnyttää idealismia. Se vaatii vain sen ensimmäisen ajatuksen…

Suomi edustaa kaikkia tulevaisuuden yksityiseen elämään liittyviä unelmia – rauhoittumista, vahvaa luonnon läsnäoloa, tilaa ajatuksille ympäristössä, jossa palvelut toimivat ja ympäristö täyttää länsimaisen hyvinvoinnin kriteerit. Japanilaiset ovat oman ihastuksensa saaneet jo tuotteistetuksi laadukkaiksi matkoiksi maahamme, mutta onko matkailuliiketoimintamme aidosti ymmärtänyt tämän meille esitetyn soidinkutsun mahdollisuudet. Ja laadullisen tason velvollisuudet.

Suomalainen matkailu ja elämysmuotoilu pyrkii usein kopiomaan vetovoimaansa meille kylmän pohjolan ihmisille elämyksiä tuottaneilta matkoilta. Reittiliikenteessä toimivat laivayhtiömme ovat matkailuliiketoimintamme parhaimmistoa. Jäljittelemällä suuren maailman tai etelän lämmön antia uskomme tarjoavamme edelleen palan siitä unelmasta, jonka oma lomamme meille tarjosi. Samalla unohdamme ainutlaatuisuuden, jossa me voimme aidosti olla maailman parhaita.

Suomalainen valo, hiljaisuus, kylmyys ja ainutlaatuinen luontomme ovat eksoottisuudessaan vetovoimaisia. Eurooppalainen keskiluokka on jo kokenut Thaimaan Detoxit ja etsii itselleen aidompaa tapaa lähestyä itseään ja kehoaan. Aktiviteetit eivät enää olekkaan tärkein vetovoima, vaan Eat, Pray and Love -bestseller kirjan kerronnan tavoin ihmiset lähtevät lomalle löytääkseen itsensä, ei tekemistä. Tähän kokemukseen kuitenkin halutaan astua korkealuokkaisissa hotelleissa shampanjaa juoden, huippukokkien makuja maistellen. Mutta myös paikallisten oppaiden ohjeistuksella ja elämän väreistä nauttien.

Suomen matkailua ei tule kehittää suomalaisille. Suomen matkailua tulee tarjota niille, jotka viettävät aikansa lämmössä ja palveluiden ylitarjonnassa. Tässä visiossa urbaani tehokkuus harvoin voittaa elämyksen ja infrastrukstuurinen aluekehittäminen koskemattomuuden lumon. Laittakaamme siis metsäpolut ja purot yhteiseen pakettiin kauniin arkkitehtuurimme ja metsiemme tuottaman Super Foodin kanssa. Ja tarjoilkaamme se retriitin omaisena kokonaisuutena metropolien asukkaille.

Lets give a dream in the middle of Finland to be true!

Vielä 100 vuotta sitten ruuan osuus oli yli puolet kuluttajien käytettävissä olevista tuloista. Vuonna 2009 osuus oli enää 12,6 prosenttia. Tämä selittyy pitkälti hyvinvoinnin tuoman ostovoiman kasvulla, mutta myös jatkuvasti toimintaansa tehostaneella ruuan jalostuksen tuotantorakenteella. Marketit kilpailevat maksalaatikon hinnalla ja tuottajat varmistelevat omaa tulevaisuuttaan vastaamalla kaupan vaativaan huutoon. Kehitys on tuonut mukanaan paljon hyvää. Mutta jossakin kohtaa optimoinnista tulikin suunta, eikä väline. Samalla kuluttajasta koko päätösvoimansa häviävän ja halu muutokseen ei enää antanut pidätellä itseään. Nyt kulutuksessa on nähtävissä selkeää muutosta, jota kauppa ei enää pysty valtarakenteillaan suitsemaan. Itseään etsivä kulutusvirta antaa valtavasti uusia mahdollisuuksia sen oikein oivaltavalle.

Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä kertoi 26.8. ilmestyneen Talouselämän sivuilla huomion, joka kertoo ruuan laadun arvostamiseen liittyvistä signaaleista. Taantumassa ei kasvanutkaan halpojen elintarvikkeiden kysyntä, vaan kalliimpien kotiruoka-tuotteiden kulutus. Ostoskori-vertailu ei siis olekkaan se ainoa oikea menestyksen mahdollisuuksien mittari. Vaan kuluttajat haluavat aitoja makuja ja laadukasta ravintoa.

Nuoret arvostavat ruuanlaittoa, mutta vieroksuvat kemikaaleja. Tämä hankaloittaa valmistuotteiden säilyvyyttä ja täten myös teollista tuotantoa. Kasvollinen maatalous, omat yrttiviljelmät kotiparvekkeilla ja kunkin alueen juurevat perinteet kiehtovat valmispizzaa ja mozzarellaa enemmän. Kun 70-luvulta alkaen matkustelu ja maailman ihmeelliset maut rikastuttivat kotiemme keittiöitä, niin tulevilla vuosikymmenillä rikkautta keittiöön haetaankin omista juurista. Sama ruokalista maailman jokaisessa kolkassa ei olekkaan enää tavoiteltavaa, vaan itse asiassa aika tylsää.

Onkin mielenkiintoista nähdä miten ruokaketjumme eri tuottajat, niin maataloudessa, teollisessa tuotantoketjussa kuin jakelussakin hoksaavat oman mahdollisuutensa. Ruuan osuus kulutuksestamme voi arvioiden mukaan lähennellä 20 % jo ensi vuosikymmenellä. Vahva tietoisuus siitä, että olemme mitä syömme, haastaa ruokaketjuamme uuteen uskoon.

Globaalissa taloudessa maat ovat kuin kaupunginosia, osa ehkä pahamaineisia, osaan ovat keskittyneet menestyjät ja uusia alueita rakentaa nopeaan tahtiin. Kiinan uusi, markkinatalouteen vahvasti tukeutuva kasvu on kaikkien huulilla. Uusin teknologia, uusimmat rahoitusmallit ja teollisuuden sekä konsultoinnin aluevaltaukset tehdään sen maaperällä. Kiinan 5-vuotissuunnitelmaa ei varmastikaan ole koko historian aikana luettu kaikkialla maailmassa niin tarkalla silmällä kuin tänä vuonna. Maan liikkeitä rahoitusmarkkinoilla seurataan lähes hiirenhiljaa, sillä voihan Kiinan valtio kaataa Yhdysvaltojen epävakaan talouden. Onko Kiinasta itseasiassa tullut maailmantalouden pormestari? Entä millä kriteereillä?

Aikanaan pienet kyläyhteisöt valitsivat joukostaan sen kokeneimman ja viisaimman johtamaan kylän toimintaa. Oli kyse sitten oikeuden jakamisesta tai sadon korjaamisen organisoinnista. Kaupungeissa sivistyneet nimesivät keskuudestaan puhemiehen tai pormestarin. Ja valtiot ovat olleet aina juuri niin vahvoja ja sivistyneitä kuin heidän valtijaansakin. Kokeneet johtajat ovat ymmärtäneet, että milloin hetkellinen nälkä on haastanut tarpeen.

Jos ja kun globaalin talouden valta on nyt siirtymässä itäiselle pallonpuoliskolle, nuoren, kasvuhaluisen ja Afrikan markkinoilla ehkä jo vähän arrogantinkin Kiinan käsiin, niin olemmeko miettineet miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa oman satomme korjaamiseen. Onko nuorella energialla vanhan ja kokeneen viisautta? Vai pyrkiikö se sitottamaan muut vain oman kasvunsa itsekeskeisiin tavoitteisiin. Käykö eurooppalaisille kuten torppareille, joiden kaikki aika kului palkkaa maksaneen isännän maiden möyhentämiseen.

Viime aikoina ajatteluani onkin kirvoittanut pohdinta, miten me voisimme varmistaa oman maaperämme hyvä sato ja kehitys myös tulevaisuudessa samalla kun tuemme nuoren, raikkaan ja menestyksen makuun kiinni päässeen idän tarpeita.

Ihmiset jotka elävät toisella aikavyöhykkeellä tai eri sääoloissa tuntuvat erilaisilta. Täytyyhän heidän ajattelussaan, niissä olosuhteissa olla jotakin poikkeavaa suhteessa omaamme. Etelämaalaiset ovat laiskoja, kiinalaisia tarvitaan 4 yhtä eurooppalaista kohden… Vastaavia toteamuksia, jotka muuttuvat ajatuksissamme kokemuksiksi, on useita. Silti – nämä ihmiset kisaavat kanssamme tasavertaisesti samoista markkinoista, lähes identtisillä tuotteilla, kokien onnistuvansa työssään siinä missä mekin. Menestys ei siis ole kiinni siitä, mille markkinoille olet sattunut syntymään. Kyse on standardeista.

Standardit ovat asiakkaan ja toimittajan välisen yhteisymmärryksen siteitä. Niitä, joilla me osoitamme jakavamme yhteisen tulevaisuuden kuvan, arvomaailman sekä yhteisen tavan/määreen/hinnan saavuttaa haluamamme. Sisäistämämme standardit eivät katso karttaa tai kelloa. Niiden ymmärtämisessä meitä yhdistävät tavoite, tieto, ajattelu ja ymmärrys. Organisaatiot pariutuvat itsensä kokoisten kanssa, siinä missä ihmiset saman taustan jakavien kanssa. Samalla syntyy petollisen hyvä tunne siitä, että maailma on tässä ja nyt. Standardit omaan suoritukseen laskevat ja muiden panoksen merkitys oman hyvinvoinnin saavuttamisessa kasvaa.

Huippunopean hävittäjäkoneen suunnittelu on vaatinut uskallusta asettaa standardit riittävän ylös. Tulosten saavuttaminen vaatii luottamusta mahdottoman tekemisestä mahdolliseksi sekä näkemystä omaan osaamiseen ja sen kokeelliseen haastamiseen. Ilman vastaavaa rohkeutta ei nykyinenkään lentoliikenne olisi syntynyt.

Älkäämme siis menkö mahdoton-sanan taakse tai syyttäkö muita siitä tilanteesta, jossa meitä haastetaan kilpailukykymme edessä. Älkäämme syyttäkö markkinoita, sillä markkinat olemme ja luomme me itse. On meidän jokaisen tehtävä löytää se maailma ja ne kumppanit, joiden kanssa me voimme huomisemme rakentaa. Niin tekevät kiinalaisetkin päättäessään luoda 400 miljardin euron energia- ja biotekniikkamarkkinat seuraavan 5 vuoden aikana.

Keskitytään tietoon, sen hallintaan ja riittävän korkeisiin standardeihin. Näin meillä on mahdollisuus kaataa kulttuurillisia raja-aitoja ja totuutta suomalaisesta vaatimattomuudesta.